Puisto-oppaat · Elinympäristö ensin
Puistoja, joilla on tarkoitus
Miten valita kansallispuisto tai suojelualue sen suojeleman maiseman, sallitun pääsyn ja vilpittömästi ensikertalaiselle tarjottavan kokemuksen perusteella.
Miten lukea suojeltu alue
Ennen lodgejen vertailua vertaa maata. Neljä kysymystä ratkaisee suurimman osan. Mikä on hallitseva elinympäristö ja kuinka pitkälle sen yli näkee? Kuka aluetta hallinnoi: valtion luonnonsuojeluviranomainen, yksityinen konsessio vai yhteisöllinen suojelualue? Miten pääsyä rajoitetaan: luvilla, ajoneuvomäärillä, vyöhykkeillä vai ei lainkaan? Ja mitä alueella tapahtuu kuukautena, jona voit matkustaa?
Vastaukset selittävät, miksi kaksi aluetta, joilla on lueteltuina samat eläimet, tuntuvat täysin erilaisilta. Kansallispuisto avoimine julkisine teineen voi olla erinomaisen edullinen ja rahoittaa tärkeää vartijatyötä, mutta suosituilla havaintopaikoilla se voi tuntua ruuhkaiselta. Konsessio, jossa on muutama teltta- tai majoitusleiri, voi maksaa paljon enemmän, mutta tarjoaa maastoajoa, yöajeluja tai opastettuja kävelyretkiä, joita puistosäännöt kieltävät. Kumpikaan malli ei ole sinänsä parempi; ne sopivat eri budjetteihin ja painotuksiin.
Avoin savanni
Lyhyen ja pitkän ruohon tasangot tarjoavat klassisen laajan näkymän. Serengetin kansallispuisto Tansaniassa kattaa laajan ekosysteemin, jossa gnuut ja seeprat seuraavat sateita laajassa vuosittaisessa kierrossa. Maasai Mara National Reserve Keniassa muodostaa sen pohjoisen jatkeen; sen ympärillä yhteisölliset suojelualueet, kuten Mara North ja Olare Motorogi, vuokraavat maata maasai-perheiltä ja rajoittavat ajoneuvoja havaintopaikoilla. Etelä-Afrikassa Krugerin kansallispuisto tarjoaa laajan julkisen tieverkoston, joka sopii omatoimiajeluun, kun taas naapurimaiden yksityiset riistapuistot, kuten Sabi Sand, sallivat ajamisen maastossa seurantaa varten.
Valitse tämä, jos
haluat hyvän näkyvyyden, suuria laumoja ja petoeläimiä avoimella maastolla ja voit matkustaa huipputurismin ulkopuolella.
Kompromissi
Suosituilla reiteillä monet ajoneuvot voivat kerääntyä yhden eläimen ympärille; suojelualueet vähentävät tätä, mutta maksavat enemmän.
Kausittainen kosteikko
Okavango Delta Botswanassa on sisämaan delta, jonka tulvavesi saapuu kuukausia sadekauden jälkeen Angolan ylänköalueilta ja huipentuu kuivalla talvikaudella. Botswanan malli, jossa on suuria yksityisiä toimilupa-alueita ja vähän majoituspaikkoja, pitää kävijämäärät alhaisina. Vesi määrää toiminnan: mokoro-kanoottiretket, veneily ja saarilla kävely riistasafarien ohella. Choben joenrannalla norsut ja puhvelit tulevat kuivalla kaudella juomaan suurina laumoina, vaikka veneiden ja ajoneuvojen liikenne Kasanen lähellä on vilkasta. Etelä-Amerikassa Brasilian Pantanal -kosteikko tarjoaa erilaisen kosteikkosafarin, joka keskittyy joen varsilla eläviin jaguaareihin ja runsaisiin vesilintuihin.
Jokivarsimetsä
Laaksopuistot keskittävät elämän jokien varrelle. Etelä-Luangwan kansallispuisto Sambiassa tunnetaan kävelysafareistaan, perinteestä, jonka ovat muovanneet oppaat kuten Norman Carr, ja hyvästä leopardien elinympäristöstä joenvarren eebenpuu- ja mopane-metsissä. Mana Pools Zimbabwessa, UNESCOn maailmanperintökohde, sallii paikoin oppaattoman kävelyn ja sillä on laajoja tulvatasanteita Sambezi-joen varrella. Ruaha Tansaniassa ja Kafue Sambiassa tarjoavat suuria, vähän käytettyjä alueita niille, jotka ovat valmiita vaihtamaan mukavuuden tilaan.
Vuoristometsä
Kädellisten seuraaminen ei ole ajelua. Vulkaanien kansallispuisto Ruandassa ja Bwindi Impenetrable National Park Ugandassa rajoittavat vuorigorillojen tapaamisia luvilla, pienillä ryhmäkoilla ja tiukalla aikarajalla perheen seurassa. Ruandan lupa maksaa 1 500 dollaria henkilöltä, ja hinta on osittain asetettu rahoittamaan suojelua ja yhteisöjen tulonjakoa. Retki voi olla jyrkkä, märkä ja pitkä; terveyssäännöt ovat olemassa, koska gorillat ovat alttiita ihmisten hengitystietaudeille.
Lupajärjestelmä ei ole este kokemukselle. Hauraissa elinympäristöissä se on kokemus itse, syy siihen, että kohteessa on yhä jotain nähtävää.
Plimarosafarin kenttämuistiinpano
Kuivat altaat
Etosha National Park Namibiassa ympäröi suurta suolalammikkoa. Kuivina kuukausina eläimistö on riippuvainen lähteistä ja porakaivoista, joten hiljainen tunti vesikuopalla voi olla palkitsevampi kuin tuntien ajelu. Hyvät tiet ja aidatut lepoleirit valaistuin vesikuopin tekevät Etoshasta järkevän valinnan omatoimiajeluun. Namibian yhteisölliset suojelualueet Kunenen alueella osoittavat, miten yhteisömaa voi tukea aavikkoon sopeutunutta eläimistöä.
Aasian niityt ja kuiva metsä
Intialaiset suojelualueet toimivat vyöhykkeisiin jaetun pääsyn ja kiinteiden safariaikojen varassa. Ranthambore National Park on kuivaa lehtimetsää vanhoine linnoitusraunioineen ja tiikereineen; Kaziranga National Park Assamissa suojelee tulvatasankoruohikkoa ja suurinta yksisarvisen intiansarvikuonon kantaa. Molemmat sulkeutuvat monsuunin ajaksi. Odota yhteisiä ajoneuvoja, varausikkunoita ja tiukkoja sääntöjä reitistä ja ajoituksesta.
Puiston valitseminen omien tarpeiden mukaan
Ensimmäinen safari, kohtalainen budjetti
Kruger omatoimiajeluna tai Etosha: hyvä infrastruktuuri, selkeät säännöt, vapaus valita oma vauhti.
Yksinäisyys on tärkeintä
Okavangon konsessiot, Kafue tai Ruaha: vähemmän ajoneuvoja, pidemmät siirtymät, korkeammat tai vaihtelevat kustannukset.
Kävely ja seuranta
Etelä-Luangwa tai Mana Pools pätevien kävelyoppaiden kanssa.
Yhteisöjohtoinen suojelu
Maran suojelualueet tai namibialaiset yhteisölliset suojelualueet julkaistuine maanomistajamaksuineen.
Seuraavaksi tarkista ajoitus sivulta Vuodenajat liikkeessä ja vertaile järjestäjiä sivulla Kevyempi safarijalanjälki.